Andrzej Sapkowski

Kokoelma: Andrzej Sapkowski

Andrzej Sapkowskin (s. 1948) on ollut puolalaisen fantasiakirjallisuuden ykkösnimi jo 1990-luvun alusta alkaen. Hänen kirjoistaan tunnetuin ja eniten käännetty on Noituri– eli Wiedźmin-saaga, jonka pohjalta on luotu myös tietokonepeli The Witcher. Pelisarjaa pidetään maailman parhaisiin kuuluvina aikuisten tietokonepeleinä. Puolaksi Noituri-saagan pohjalta on ilmestynyt niin ikään sarjakuva sekä elokuva ja tv-sarja (2001). Suomenkieliset käännökset Noituri-sarjan kirjoista on kustantanut WSOY.

Noituri-saagan jälkeen Andrzej Sapkowski on kirjoittanut hussilaissotien aikaan 1600-luvulle sijoittuvan fantasiatrilogian (2002-2006) sekä fantasiaromaanin Żmija (2009), joka tapahtuu Afganistanin sodan maisemissa.

Sapkowski on saanut kirjoistaan useita palkintoja. Vuonna 1997 hän sai puolalaisen Polityka-aikakauslehden arvostetun Paszport Polityki -palkinnon. Vuonna 2009 hänelle myönnettiin englantilainen David Gemmel -fantasiakirjapalkinto Haltiain verta -romaanista. Espanjassa hänelle on myönnetty Premio Ignotus-palkinto Viimeinen toivomus -kertomuskokoelmasta.

Kuva © Elzbieta Lempp

Suodatin:

Hinta
Korkein hinta on 24,90 Nollaa
Tuotetyyppi
0 valittu Nollaa
Kustantaja
0 valittu Nollaa
Kirjailija
0 valittu Nollaa
Ikä
0 valittu Nollaa
Kategoria
0 valittu Nollaa
Julkaisukuukausi
0 valittu Nollaa
Kirjastojen luokitus
0 valittu Nollaa

21 tuotetta

Suodatus ja lajittelu

Suodatus ja lajittelu

21 tuotetta

Hinta

Korkein hinta on 24,90

Tuotetyyppi
Kustantaja
Kirjailija
Ikä
Kategoria
Julkaisukuukausi
Kirjastojen luokitus

21 tuotetta

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.