Siirry tuotetietoihin
1 / 2
29,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Karanteenissa satumaisella saarella

Dekkaria ja historiallista romaania yhdistelevä lukuelämys ruttoepidemian eristämästä Välimeren saaresta.

"Rutosta, murhista ja kurjista ihmiskohtaloista huolimatta tai juuri niiden vuoksi Ruttoyöt on ylistys elämälle ja sen oudoille voimille."
- Keskisuomalainen

Vuonna 1901 kuvitteellisella Mingerin saarella puhkeaa rutto. Sulttaani Abdülhamit II määrää karanteeniin asukkaat, joista puolet ovat muslimeja, puolet ortodokseja. Kaikki eivät suostu tottelemaan, ja lopulta tilanne kärjistyy murhaksi. Salapoliisiromaaneja rakastava sulttaani vaatii rikoksen selvittämistä Sherlock Holmesin menetelmin, mutta ruttoa ne eivät toki pysäytä. Onko edessä koko Euroopan tuho? Yltäkylläisesti tapahtumia maalaileva Orhan Pamuk on kirjoittanut oraakkelimaisen teoksen, jossa on nähtävissä koronapandemian koko kuva, vuosia ennen sen alkamista.

Arvostelut
2 arvostelua
  • "Rutosta, murhista ja kurjista ihmiskohtaloista huolimatta tai juuri niiden vuoksi Ruttoyöt on ylistys elämälle ja sen oudoille voimille."
    - Keskisuomalainen
  • "Ruttoyöt on kesäromaani sille, joka mielii uppoutua kuviteltuun ja samaan aikaan tarrautua tosiasioihin. Lauseiltaan pitkä ja polveileva, tarkkuutta lukijalta vaativa ja yksityiskohdissaan paikoin läkähdyttävä opus on hämmästyttävä sekoitus eskapismia ja dokumentaristista todellisuutta."
    - Karjalainen
Tekijät
  • Orhan Pamuk © Markko Taina
    © Markko Taina

Orhan Pamuk on Turkin merkittävin ja kansainvälisesti tunnetuin nykykirjailija. Häntä kiitetään erityisesti idän ja lännen ristiriitojen kuvaamisesta ja ainutlaatuisesta kyvystä rakentaa siltoja kulttuurien välille. Pamukin teokset ovat olleet suuria myyntimenestyksiä hänen kotimaassaan ja niitä on käännetty 63 kielelle. Time-lehti valitsi vuonna 1999 Pamukin yhdeksi 14 eurooppalaisesta, joiden uudenlainen ajattelu näyttää maanosalle tietä uudelle vuosituhannelle.

Kirjailija
Orhan Pamuk
Suomentaja
Tuula Kojo
Kannen suunnittelija
Markko Taina
Lisätiedot
Kustantaja
Tammi
ISBN
9789520447236
Julkaisuvuosi
2023
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
825 s.
Mitat
140 mm × 205 mm × 71 mm
Paino
828 g
Luokka
Kaunokirjallisuus, Kaunokirjallisuus: yleinen, Kaunokirjallisuus: erityispiirteet, Käännetty kaunokirjallisuus
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
rakkaus • ihmissuhteet • karanteeni • pandemiat • rutto • saaret
Alkuperäisteos
Veba Geceleri
Ruttoyöt
Ruttoyöt
29,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.