Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Kaikki se viha, kaikki se rakkaus

Entisen rikollisen ja päihderiippuvaisen Pauli Joonan tarina
Minna Ala-Heikkilä © Lari Järnefelt
28,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Rikollisen elämän todelliset kasvot.

Entisen rikollisen ja päihderiippuvaisen Pauli Joonan tarina ei kerro rikollismaailman julkkiksesta eikä uhoa rikollista menestystä. Sen sijaan se näyttää, mihin lapsuuden kaltoinkohtelu, laiminlyönnit ja väkivalta sekä jo lapsena alkanut päihderiippuvuus voivat pahimmillaan viedä.

Pauli Joona on istunut 17 tuomiota, joista viimeinen tuli henkirikoksesta, Suomessa suhteellisen tunnetusta Sastamalan sitomissurmasta, ja kesti 10 vuotta. Vankilasta hän vapautui alkuvuodesta 2017. Nykyään hän tekee merkityksellistä työtä ja on löytänyt elämäänsä rakkauden.

Jo Joonan lapsuus oli poikkeuksellisen köyhä, ankara ja väkivaltainen. Alkoholisoitunut isä juotti pojalleen alkoholia ja hakkasi perhettään. Joona oppi varautumaan äkkilähtöihin ja nukkui takki päällään ja kengät lähtövalmiina.

Pauli Joona on selviytynyt paitsi raitistumalla myös tarkastelemalla perusteellisesti omia asenteitaan, arvojaan ja tunne-elämäänsä sekä vankilassa että vankila-ajan päätyttyä: ”Nyt on kuultu tarpeeksi julkkisrikollisten tarinoita, joissa juhlitaan ja vedetään amfetamiinia ja rahaa on. Nyt on aika kuulla tavallisen rikollisen tarina, jossa kaikki on surullista ja huonoa ja kaikessa ollaan altavastaajana niin linnassa kuin siviilissäkin.”

  • Minna Ala-Heikkilä © Lari Järnefelt
    © Lari Järnefelt

Minna Ala-Heikkilä on Aamulehden uutistoimittaja, joka on tehnyt toimittajana ja paikallislehtien päätoimittajana vuosien uran. Hän on aiemmin kirjoittanut kaksi kirjaa.

Kirjailija
Minna Ala-Heikkilä
Kannen suunnittelija
Markko Taina
Kannen valokuva
Lari Järnefelt
Lisätiedot
Kustantaja
Tammi
ISBN
9789520449100
Julkaisuvuosi
2023
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
304 s.
Mitat
144 mm × 223 mm × 30 mm
Paino
406 g
Luokka
Elämäkerrat ja asiaproosa, Elämäkerrat: yleinen, Tositarinat, Tositapahtumiin perustuvat rikostarinat (true crime)
Kirjastoluokka
99.1 - Elämäkerrat. Muistelmat
Avainsanat
rikolliset • päihdeongelmaiset • vapautuneet vangit • lapsuus • väkivalta • rikokset • vankilat • kääntymys • usko • raittius • elämänmuutokset • elämänkaari • henkilöhistoria
Kaikki se viha, kaikki se rakkaus
Kaikki se viha, kaikki se rakkaus
28,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.