Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Raskasta Joulua

Jenny Rostain © Soila Homanen
-80%
5,78 € 28,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Hevimmän joulukiertueen tarina

Jenny Rostainin värikuvitettu teos Raskasta Joulua kertoo ainutlaatuisen musiikkiproduktion ja sen jäsenten tarinan.

Vuonna 2004 tuottaja ja kitaristi Erkka Korhonen sai hullun idean: mitä jos perustaisi musiikkiproduktion, joka esittää perinteisten joululaulujen raskaammin sovitettuja versioita. Moni piti ideaa hulluna eikä halunnut sekaantua siihen maineen menettämisen pelossa. Mutta muutama ennakkoluuloton muusikko lähti mukaan, ja seuraavana vuonna keikkaliput myytiinkin jo loppuun. Korhonen oli osunut produktiollaan johonkin ainutlaatuiseen.

Raskasta Joulua -tekijäjoukon artistit ovat vuosien varrella vaihdelleet, mutta se on silti ollut kuin suuri perhe. Mukana ovat olleet muiden muassa Marco Hietala, Jarkko Ahola, Floor Jansen, Tarja Turunen, Dee Snider ja Paula Koivuniemi. Kirjassa kerrotaan ensimmäistä kertaa Raskaan Joulun koko tarina vuodesta 2004 lähtien ja kuullaan sen kiertueilla sekä levyillä esiintyneitä artisteja. Matkan varrella produktion jäsenet ovat kokeneet värikkään kiertue-elämän lisäksi traagisia menetyksiä, lämminhenkisiä uudelleenkohtaamisia ja vanhojen riitojen anteeksiantoa.

Raskasta Joulua on ollut jäsenilleen ja yleisölle todellinen ”joulumielen lihallinen ruumiillistuma”, kuten Marco Hietala eräässä haastattelussaan totesi. Se on tuonut joulun sinne ja niiden luo, minne se ei muuten ehkä koskaan olisi löytänyt.

Tekijät
  • Jenny Rostain © Soila Homanen
    © Soila Homanen

Kirjailija
Jenny Rostain
Graafinen suunnittelija
Susanna Appel
Kannen suunnittelija
Susanna Appel
Lisätiedot
Kustantaja
Bazar
ISBN
9789523767676
Julkaisuvuosi
2022
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
208 s.
Mitat
222 mm × 286 mm × 23 mm
Paino
1188 g
Luokka
Pohjois-Eurooppa, Skandinavia, Suomi, Paikallis- ja sukuhistoria, nostalgia, Nostalgia, Elämäkerrat ja asiaproosa, Muistelmat
Kirjastoluokka
78.993 - Populaarimusiikin edustajat
Avainsanat
2000-luku (vuosikymmen) • 2010-luku • joululaulut • sovitukset • heavy metal • produktiot • kiertueet • konsertit • muusikot
Raskasta Joulua
Raskasta Joulua
5,78 € 28,90 €
Alin hinta 30 päivän aikana: 5,78 €

Customer Reviews

No reviews yet
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.