Top-lista

Kesän alun uutuudet

13.6.2016

Kesäkuu on melkein puolivälissä. Kesän aikana on ehtinyt ilmestyä jo monta mielenkiintoista kirjaa, jotka ansaitsevat paikkansa kesälomakirjojen joukossa.

Tähän listaan on koottu viimeisimmät uutuuskirjat. Lisää uutuuksia löytyy uutuudet-teemasta.

Kirjailija Erik Steinbeck ja hänen taiteilijavaimonsa Winnie muuttavat New Yorkiin jättääkseen taakseen kotimaan traumaattiset tapahtumat. Pariskunnan neljävuotias Sarah-tytär on kidnapattu puolitoista vuotta aiemmin, eikä hänestä ole sen jälkeen mitään havaintoja. Erik yrittää aloitella uutta kirjaansa ja tarkkailee vaivihkaa omilla retkillä käyvää vaimoaan, joka väittää itsepintaisesti, että Sarah elää. Samaan aikaan Erik saa selville uusia asioita Winnien menneisyydestä. Ehkä heidän muuttonsa juuri New Yorkiin ei ollutkaan sattumaa?

Ruotsalainen Håkan Nesser (s. 1950) on yksi pohjoismaisen rikoskirjallisuuden merkittävimpiä nimiä. Suomessa hänet tunnetaan parhaiten Van Veeteren - ja Barbarotti-sarjoistaan. Carmine Streetin sokeat on itsenäinen teos mutta sijoittuu väljästi Nesserin uuteen kaupunkisarjaan.

Kaikki se valo jota emme näe -romaanin kirjoittajan vaikuttava tarina miehestä joka yrittää paeta kohtaloaan pelastaakseen perheensä.

Alaskalainen David Winkler on ujo nuori mies, jonka kiinnostuksen kohteita ovat sääilmiöt ja erityisesti lumihiutaleet. Davidilla on myös erityislahja; hän näkee välähdyksiä tulevaisuudesta. Eräänä yönä David näkee unen jossa hän yrittää pelastaa tyttärensä hyökyaallon alta, tuloksetta. David pakenee toiselle puolelle maailmaa, toivoen että hänen katoamisensa estää enneunen toteutumisen.Vuodet kuluvat, ja syrjäisellä Karibianmeren saarella David ystävystyy uuden perheen kanssa. Perheen tytär sytyttää Davidissa kipinän, joka kasvaa paloksi - hänen on saatava selville mitä hänen perheelleen on tapahtunut.

Eva Thorvald järjestää tuhansia dollareita maksavia illalliskutsuja, joille on vuosien jono. Mutta miten Evasta tuli Eva, erakkomainen kulttikokki ja ruokasnobien jumalatar? Ääneen päästetään kirjava joukko ihmisiä, joiden kertomana hahmottuu paitsi Evan tarina myös Keskilännen ruokakulttuurin muutos. Pinnalta pisteliään hauska, muotivillityksille ja trendihysteerikoille irvaileva romaani kätkee sisäänsä runsaasti lämpöä, kourallisen reseptejä ja kosolti kaunokirjallista taikaa.

Loney on kavala, jumalanhylkäämä rantakaistale Luoteis-Englannissa. Teini-ikäinen Tonto ja hänen mykkä veljensä Hanny viettävät rannan ränsistyneessä rinnetalossa perinteistä pääsiäisretriittiä. Katolilaisen perheen äiti uskoo, että paikallisen kappelin pyhä vesi vielä parantaa hänen poikansa. Odotettua ihmettä ei kuulu, mutta riittejä ja uskomuksia vaalivassa kyläyhteisössä tapahtuu outoja. Kylänmiehen sokea äiti saa näkönsä yllättäen takaisin, ja vaikka kevät on vasta aluillaan, rinnetalon omenapuut kantavat satoa. Samaan aikaan Hanny ja Tonto todistavat kuinka viimeisillään raskaana olevaa teinityttöä kuljetetaan laskuveden aikaan pahamaineiselle Coldbarrown saarelle.

Coldbarrow ja sen nuori asukas vetävät Hannya vääjäämättömästi puoleensa. Veljesten tutkimusmatka saaren ytimeen laukaisee hämmästyttävien ja kauhistuttavien tapahtumien ketjun, joka muuttaa molempien poikien elämän peruuttamattomasti. Hylätty ranta palkittiin Britanniassa vuoden 2015 parhaana esikoisromaanina.

Sodan jälkeen Anna ja Olavi Otson evakkoperhe saa Pihlajan tilalta maata sen verran, että voi rakentaa oman talon. Ahkera pariskunta on kylällä pidetty, lapsia syntyy ja rakkaus kukoistaa. Myötätuntoinen Anna tuntee kaikennielevää kiitollisuutta Pihlajan emäntää Heljää kohtaan, jonka mies on vammautunut sodassa. Lopulta hän keksii epäsovinnaisen keinon Pihlajan auttamiseen. Heljä ei osaa ottaa ystävällisyyttä vastaan, mutta vuosien mittaan perheiden välille kehittyy salattu side, joka yhdistää jälkipolvet toisiinsa. Elämän kolhima Anna odottaa viimeiseen asti viestiä Olavilta, joka pakeni kodin ristiriitoja Australiaan. Mutta pienintäkään viestiä ei tule.

Jokaisella teolla on seurauksensa ja hyvää tekemällä voi tehdä myös pahaa. Annan lapsenlapsi Saana elää yhtä elämänsä käännekohdista ja miettii, miksi itsekkyys loukkaa. Miksi hän rakastuu isänsä kaltaiseen mieheen?

Sara Stridsbergin mestarillinen romaani hulluudesta ja toivosta, rakkaudesta ja kuolemasta, valosta ja varjosta. Se on myös kertomus isän ja tyttären suhteesta vanhan mielisairaalan seinien sisällä.

Jackien isä Jim on aina halunnut kuolla, ja siksi hän elää elämänsä Beckombergan mielisairaalassa. Sairaalasta tulee 13-vuotiaalle Jackielle toinen koti, rinnakkaistodellisuus, jonka outojen sääntöjen mukaan hänen elämänsä taipuu. Siellä hän kokee nuoruutensa merkittävimmät hetket tavalla, joka ei muualla olisi mahdollista. Ja vastoin kaikkea todennäköisyyttä kasvaa järkeväksi aikuiseksi, aivan kuten Jim elää kohtalon oikusta vanhaksi. Ruotsin terävimpään kirjalliseen kärkeen kuuluva Sara Stridsberg kuvaa tunteiden ja luonnon suhdetta kuulaasti ja vangitsevasti.

Pienessä Bruketin kylässä löytyy juhannusaattona ruumis. Mies on murhattu päähän ampumalla. Uhri on eläkkeellä oleva poliisi, Leo Junkerin tuttu. Tutkinnasta vastaa 33-vuotias Tove Waltersson, jonka poliisina toiminut veli ammuttiin kuoliaaksi väijytyksessä Visbyssä, Gotlannissa, vain vuotta aiemmin.

Leo Junkeria on kehotettu lähtemään pitkälle kesälomalle, sillä joku on juorunnut Leon yhä jatkuvasta lääkkeiden väärinkäytöstä hänen päällikölleen. Kun uutinen murhasta tavoittaa Leon, hän murtuu. Leo ymmärtää kuitenkin kaksi asiaa: rikoksen tutkinta siirtyy hyvin pian keskusrikospoliisille ja hänen itsensä on autettava tutkintaa kaikin mahdollisin keinoin. Kukaan ei tuntenut uhria paremmin kuin hän. Niinpä Leo päättää saman tien lähteä Tukholmasta Bruketiin.

Arvostelumenestykseksi nousseen Metro-trilogian päätösosa. Metro on nuori kotkalainen nainen. Toisin kuin ikätoverinsa hän ei tee itseään näkyväksi bloggamalla ja vloggaamalla vaan maalaamalla betoniseinään grafiitteja.

Mutta nyt Metro pakenee henkensä edestä sekä poikaystävänsä Rustin surmaajaa että venäläistä oligarkkia, jonka kotigalleriasta Metro on tuhonnut muutaman miljoonan euron edestä taidetta. Mutta tarjoaako kylmä Kymenlaakso piilopaikkaa tummahipiäiselle naiselle, jolla on enemmän vihollisia kuin ystäviä ja jolta on viety kaikki muu paitsi intohimo graffitiin ja kosto. Vai onko Metrolla edessä sama kohtalo kuin Rustilla ja monella muulla hänen rakastamallaan ihmisellä.

Colin Singleton on entinen lapsinero, joka suhtautuu intohimoisesti anagrammeihin ja seurustelee vain Katherine-nimisten tyttöjen kanssa. Yhdeksästoista Katherine on juuri jättänyt hänet.

Sydän säpäleinä Colin lähtee parhaan (ja ainoan) ystävänsä Hassanin kanssa roadtripille keskilänteen. Matkan ytimeksi muodostuu arkkiherttua Frans Ferdinandin hauta, rakkaussuhteiden ennustettavuutta tutkivan matemaattisen kaavan kehittely - sekä tyttö, jonka nimi ei ole Katherine.
John Greenin palkittu toinen romaani on tekijänsä hauskin. Se etsii elämän tarkoitusta ja kertoo, että se on meistä jokaiselle ihan eri ja aivan sama.

Villainen. johdattaa lukijan villan äärelle hauskalla ja inspiroivalla tavalla. Kirjan ohjeilla valmistat ihania käyttöesineitä keittiöön, retkelle, jouluksi ja vauvalle. Huovuttaminen on monipuolinen harrastus, ja sitä voi tehdä erilaisilla tekniikoilla: märkähuovuttamalla joko hankaamalla tai rullaamalla, pesukoneessa tai huovutusneulalla. Villakirjonta taas on pehmoisen stressitöntä ja myös aloittelevalle kirjojalle oiva vaihtoehto.

Kirjassa on noin 30 uutta ja erilaista kirjonta- ja huovutusohjetta runsaasti kuvitettuna. Luo vaikka kesäiseen keittiöön tunnelmaa uusilla tauluilla ja patalapuilla, ota sienimetsälle mukaan lämmin istuinalusta ja tuo villan ihana pehmoisuus vauvan huoneeseen huovalla – tai kekseliäällä mobilella!

Muistathan kuuluisan taivaankappaleen, jolla on kolme polvenkorkuista tulivuorta, jättiläismäiseksi kasvavia baobabeja ja oikullinen, turhamainen ja epäluuloinen kukka, jota ei pidä koskaan kuunnella, vain hoitaa ja suojella? Se on Pikku Prinssin oma tähti, Asteroidi B 612.

Kirja sisältää Antoine de Saint-Exupéryn alkuperäisen Pikku Prinssi -tarinan lyhentämättömänä. Uudella visuaalisella animaatiokuvituksella se houkuttelee klassikkosadun pariin perheen pienemmätkin. Suurikokoinen kirja on varmalla ranskalaisella maulla toteutettu ja siinä on säilytetty kauniisti herkän runollisen tarinan alkuperäinen henki.

Urheilullinen ja hyväsydäminen Pate on hieman hömelö, mutta hänestä tykkäävät kaikki. Tällä kertaa poika lähtee isänsä kanssa kalastusreissulle Norjaan, missä kaikki ei ehkä menekään suunnitelmien mukaisesti.

Hulvattoman humoristinen kirja on suunniteltu erityisen helppolukuiseksi. Pasi Pitkäsen omaperäinen ja sarjakuvamainen kuvitus sopii tekstiin kuin nenä päähän. Sarjan aiemmin ilmestyneet osat Paten aikakirjat ja Paten jalkapallokirja ovat saaneet runsaasti kiitosta sekä tytöiltä että pojilta, vanhemmilta ja opettajilta.