Haastattelu

David Vannille kirjoittaminen on terapiaa

18.11.2014

Kansainvälisesti menestynyt kirjailija David Vann vieraili Suomessa marraskuussa ja #kirja pääsi jututtamaan kirjailijaa. Vann on syntynyt Alaskassa 1966 ja hän toimii tällä hetkellä professorina Warwickin yliopistolla Englannissa. Ystävällinen kirjailija kertoili avoimesti itsestään ja perheensä rankoista kokemuksista – sekä samalla kirjojensa taustoista.

Vann oli ensi kertaa Suomessa, mutta kertoili vierailleensa aiemmin Norjassa ja tutustuneensa sikäläisiin kolleegoihinsa. Tanskassakin kirjailija on ennättänyt piipahtaa kirjallisuusfestareiden esiintyjänä. Ruotsi on vielä näkemättä – ja tietenkin Suomi kesäaikaan, jonka kirjailija toivoisi runsaiden suosittelujen vuoksi joskus kokevansa.

Pohjoisamerikkalaisesta taustastaan huolimatta kirjailijalla on siteitä myös Pohjoismaihin. Vannin isoäiti on nimittäin syntynyt Islannissa ja näin ollen kirjailija on itsekin 1/4 islantilainen. Vannia kiinnostavat pohjoismaiset kielet ja hän on kääntänyt Beowulfin muinaisenglannista (muistuttaa muinaisnorjaa ja islantia) englanniksi.

Kirjailijan tähän mennessä ainoa suomeksi ilmestynyt kirja, Kylmä saari, kertoo Alaskassa asuvasta Garysta ja Irenestä. Gary haluaa rakentaa mökin saareen ja hänellä on romanttinen kuvitelma siitä, kuinka mökki muuttaa hänen elämänsä ja hänet itsensäkin paremmaksi. Irenen mielestä mökki on vain tekosyy laittaa piste 30 vuoden avioliitolle.

Kirjan taustalla on traaginen tositarina kirjailijan äitipuolen vanhemmista. Äitipuolen äiti ampui ensin miehensä ja sen jälkeen itsensä. Mies oli jättämässä vaimonsa, koska viimeiset 15 avioliittovuotta olivat miehen sanojen mukaan valhetta.

Löydätkö aina aiheet tarinoillesi omasta elämästäsi ja kokemuksistasi?

”Ensimmäiset neljä kirjaani pohjautuvat tositapahtumiin, seuraavat kolme romaania ja yksi novellikokoelma ovat fiktiivisiä. Kahdeksan kirjaa kaiken kaikkiaan, joissa kaikissa perheeni on jotenkin taustalla. Ja se on siinä. Niiden jälkeen olen kirjoittanut kolme romaania, joilla ei ole mitään tekemistä perheeni kanssa.

Minulla oli eräänlainen tarve kirjoittaa ja kirjoittamisella on myös vapauttava vaikutus. Se antaa ikään kuin toisen mahdollisuuden, rumat tapahtumat voi muuttaa joksikin muuksi.

Perheessäni on tapahtunut useita menetyksiä – viisi itsemurhaa ja yksi murha. Tapahtumia voi käsitellä johdonmukaisesti ja jopa kauniistikin tarinoissa. Kirjoittaminen on siis hyvää terapiaa, mutta myös tarkoituksen etsimistä järkyttäville tapahtumille. Olen kuitenkin sitä mieltä, että oma kärsimykseni on ollut melko vähäistä. Moni on läpikäynyt paljon rankempia tapahtumia – itselleni ei henkilökohtaisesti ole tapahtunut mitään kauheaa.

Isäni itsemurhalla on tosin ollut pitkät jäljet. Häpesin aihetta vuosikausia – kolme vuotta kerroin kaikille, että hän menehtyi syöpään. Kärsin unettomuudesta noin 15 vuotta ja 20 vuotta pelkäsin toistavani hänen kohtalonsa. Olin todella vihainen ja tunsin syyllisyyttä. Olen ollut kirjakiertueella kolmessakymmenessä maassa ja joka puolella itsemurha jättää hyvin samanlaisen perinnön. Se ei ole kultuuriin eikä kieleen sidottua. Jopa hyvin erilaisissa kulttuureissa, kuten Kiinassa ja Koreassa, olen törmännyt samaan kokemukseen häpeästä, syyllisyydestä, vihasta ja unenpuutteesta.

Mutta palatakseni alkuperäiseen kysymykseen, kirjoitan aina ensisijaisesti fiktiota ja vasta toissijaisesti uudelleenkirjoitan perheeni tarinaa.”

Miten perheesi suhtautuu tähän?

”Kirjailija on pahinta mitä perheelle voi tapahtua.  Kaikki henkilökohtainen häpeä paljastettuna lukijoille jo yli kahdellakymmenellä kielellä. Lisäksi tarina on muutettu muotoon, joka ei ihan kaikilta osin ole totta. Se mitä oikeasti tapahtui, on eri tarina.

Tämä on perheestäni ahdistavaa, mutta he ovat kuitenkin aina olleet erittäin reiluja minua kohtaan – äitini erityisesti.  Romaanissani Dirt nuorella miehellä ja hänen äidillään on kauhistuttavan huonot välit. Tarinan taustana ovat äitini lapsuudenkoti ja hänen vanhempansa. Ja isä, joka hakkasi vaimoaan. Tästä huolimatta äitini otti kirjan todella hyvin vastaan, vaikka pelkäsin, ettei hän ehkä enää puhuisi minulle.

Isäni veli yksinkertaisesti jättää lukematta kaikki kirjani ja me tulemme erinomaisesti toimeen. Mutta toki toivoisin, että hän lukisi kirjani ja tulisimme senkin jälkeen erinomaisesti juttuun. Voisimme keskustella asioista, joilla on ollut meihin molempiin suuri vaikutus.  Ymmärään kuitenkin hyvin setäni ratkaisun.

Luulen, että kirjailija voi kirjoittaa vain jos on valmis unohtamaan, mitä hänen perheensä tulee siitä ajattelemaan. Täytyy olla valmis uhraamaan sekä perheensä että itsensä kirjoittamiselle. Myös itsesuojeluvaisto ja häpeä saa painua taka-alalle, koska kirja paljastaa aina kirjoittajastaan monia erilaisia puolia.”

Miten rakennat hahmosi?

”En tee juuri minkäänlaista luonnostelmaa tai mieti millaisia hahmot tulevat olemaan. Minulla ei oikeastaan ole mitään tietoa etukäteen millainen kirjasta tulee. Kirjoitan alitajuisesti ja kirjoitan aina ikään kuin maiseman kautta ja selvitän henkilöiden luonteen tapahtumapaikkojen kuvailemisen kautta.

Tiedän, että tästä seuraa ongelmia, kuten esimerkiksi Irenen tarinan kohdalla. Olin kirjoittanut kirjaa 30 sivua jo 15 vuotta aiemmin, mutta jäänyt jumiin enkä tiennyt miten tarina etenisi.  Kun aloitin kirjoittamisen uudelleen, tiesin hänen avioliittonsa tulleen päätepisteeseen. Sitä en vielä tiennyt, että hän oli kieltänyt äitinsä itsemurhan 40 vuotta aiemmin. Tämä tuli mieleeni vasta paljon myöhemmin. On ihmeellistä miten ihmismieli toimii.

Luotan jokaisen kirjani kohdalla, että ei tarvitse tietää etukäteen keitä hahmoni ovat. Minä vain kuvailen paikan ja ihmismieli muodostaa loput mielikuvat itse. Keskityn siis paikkaan, eikä minulla ole selkeää käsitystä tapahtumista tai juonesta. Se selviää matkan varrella.

Kirjani julkaisuversio on suurin piirtein samanlainen kuin ensimmäinen vedos. En muokkaa sitä jälkikäteen, enkä lisää tapahtumia tai vaihtele lukujen paikkaa.”

Toimit myös professorina yliopistolla. Kuinka selviydyt kahdesta työstä?

”Aiemmin se oli haastavaa, koska minulla oli opetustyö johon kului paljon viikkotunteja ympäri vuoden (tai ainakin 9 kuukautta vuodesta). Tällä hetkellä olen niin onnellisessa asemassa, että työni on helppoa. Opetan ainoastaan syksyisin kahtena iltana viikossa. Se tekee yhteensä noin 20 iltaa vuodessa eli ei siis juuri mitään. Pidän opettamisesta ja työstäni, mutta olen myös erittäin iloinen, että loput 10 kuukautta vuodesta voin keskittyä täysillä kirjoittamiseen ja asua missä ikinä haluan. Niidenkin viikkojen aikana kun opetan, voin silti kirjoittaa ja matkustaa esimerkiksi tänne Suomeen.

Aina tilanne ei ole ollut yhtä hyvä. Yhdessä vaiheessa opetin kolmessa eri yliopistossa. Paljon tapaamisia ja matkustamista, joka vei kaiken aikani ja energiani. Oli vaikeaa yrittää kirjoittaa samalla. Useat opettajat ja professorit painivat samojen ongelmien kanssa joka päivä. Tiedän olevani erittäin etuoikeutetussa asemassa, koska voin keskittyä pelkästään kirjoittamiseen.”

Miten ja missä kirjoitat? Onko sinulla rutiineja?

”Kirjoitan ihan missä tahansa. Hotellihuoneessa, veneessä, kotona, missä nyt satun olemaan. Rutiineihini kuuluu kirjoittaa kaksi tuntia joka aamu.

Ensimmäisen tunnin käytän viimeisten kahdenkymmenen sivun läpilukemiseen. Ikään kuin meditaationa ja keskittymisen suuntaamisena arkiasioista kirjoittamiseen.

Toisen tunnin käytän muutaman uuden sivun tuottamiseen. Yritän kuvitella tapahtumapaikan sekä henkilöt ja sen jälkeen yllättää itseni siitä mitä niistä syntyy ja mihin tapahtumat johtavat.  Joka päivä ajattelen, että tänään en kirjota sivuakaan ja joka kerta kuitenkin kirjoitan. Ja kuvittelen, ettei kirja kerro mistään eikä johda mihinkään ja tämäkin osoittautuu useimmiten vääräksi luuloksi.”

Onko sinulla neuvoja kirjailijaksi halajaville?

”Kaiken pitää lähteä halusta kirjoittaa, ei niinkään siitä, että haluaisi kirjansa julkaistuksi. Kirjan julkaistuksi saaminen on vaikeaa ja turhauttavaa ja voi viedä jopa vuosia (tai vuosikymmeniä). Minulta kului 20 vuotta ennen kuin sain ainuttakaan julkaisupäätöstä. Jos kirjoittaminen itsessään ei kiinnostaisi, ei tätä pystyisi tekemään.

Lehdet ja kilpailut ovat hyvä tapa saada kirjoituksiaan esiin. Kaksi kirjaani on julkaistu, koska osallistuin kilpailuun ja voitin ne. Palkinnot herättävät kustantajien huomion. Myös messuilla ja kirjatapahtumissa tapaa ihmisiä ja voi solmia tärkeitä kontakteja.

Kannattaa muistaa, että mahdollisuuksia annetaan vain yksi. Teet ensivaikutelman kerran, joten älä lähetä kustantajille mitään puolivalmista. Kiillota, hio ja ole takuuvarma siitä, että tekstisi on hyvä ja valmis.”

Seuraava romaanisi Aquarium julkaistaan maaliskuussa englanniksi. Kerro hieman siitä.

”Aquarium on ensimmäinen tarinani, joka ei ole tragedia. Siinä on itse asiassa suhteellisen onnellinen loppu ja positiivisia henkilöhahmoja. Kirja kertoo anteeksiannosta ja perheen yhdistymisestä ja päähenkilönä on 12-vuotias tyttö, josta on helppo pitää. Tyttö kohtaa vanhan miehen vieraillessaan Seattlen akvaariossa ja nämä kaksi päätyvät saattamaan miehen perhettä takaisin yhteen.

Kirjasta on myyty oikeudet elokuvaan, joten se saattaa olla nähtävissä myös valkokankaalla tulevaisuudessa.  Elokuvalle järjestetään parhaillaan rahoitusta, ohjaaja on jo selvillä.”

Olet asunut monessa paikassa, kuten Alaskassa, Kaliforniassa ja Englannissa. Onko jokin näistä sinulle tärkein ja haluaisitko vielä asua jossain muualla?

Minulla on ollut asunto myös Uudessa Seelanissa jo yksitoista vuotta ja kaksi vuotta sitten rakensin sinne talon. Vaimoni ja minä erosimme viime kesänä ja luulenpa, että talo jää vaimolleni, koska hän pitää siitä niin paljon. Minun täytyy siis löytää itselleni uusi koti ja asuinpaikka. En tarkalleen tiedä, missä tällä hetkellä asun ja se on tavallaan jännittävää. Omituinen seikkailu.

Luet varmasti paljon itsekin. Mitkä kirjat ovat tehneet sinuun suurimman vaikutuksen?

Minulla on pitkä lista kirjoja ja kirjailijoita, jotka ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen ja joihin palaan uudelleen ja uudelleen. Käytän kirjoja myös luennoillani ja tällä tavoin voin palata niihin vähintään kerran vuodessa.

Eniten lukemani kirja on Cormac McCarthyn Blood Meridian ja se on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. Syksyisin käytän opetuksessani Flannery O’Connorin novelleja. Myös Gabriel García Márquezin tarinat ovat minulle tärkeitä, kuten moni venäläinen kirjailija. Luen myös messuilla ja tapahtumissa tapaamieni kirjailijoiden teoksia tai sellaisten kirjailijoiden, joita en vielä ole tavannut, mutta joista olen kuullut puhuttavan. Kuten Sofi Oksanen, josta kuulin kun kirjamme ilmestyivät ranskaksi samanaikaisesti. Luen myös paljon klassikoita antiikin kirjallisuudesta aina Moby Dickiin.

Olen tavannut valtavan määrän kiinnostavia kirjailijoita vieraillessani yli 30 maassa ja kymmenissä tapahtumissa. Pyrin myös aina tutustumaan paikalliseen kirjallisuuteen ollessani vierailevana luennoitsijana ulkomailla, kuten viimeksi Amsterdamissa kuusi viikkoa. Halusin muodostaa jonkinlaisen käsityksen siitä millaista hollantilainen kirjallisuus on. Olen onnekas, kun minulla on mahdollisuus tutustua monipuolisesti niin kirjallisuuteen kuin kirjailijoihin.