Siirry tuotetietoihin
1 / 1
28,90 €
Toimitukset alkaen

Kiehtovan värikylläinen romaani Suomesta ja Ruotsista.

Romaani Kansan perheen vaiheista kolmessa sukupolvessa, sotienjälkeisestä ajasta näihin päiviin saakka. Mukaansatempaavaa ja hauskaa romaania on mahdoton jättää kesken.

Rauhan kertojana on suomalaisen äidin ja irakilaisen isäpuolen omaperäinen tytär, jonka tarinointi rönsyineen ja sivujuonineen on todellista kertomisen juhlaa.

Paitsi yhden perheen tarinan, romaani kertoo myös laajemmin suomalaisista, jotka lähtivät Pohjanlahden yli paremman elämän toivossa. Nimensä mukaisesti se kertoo rauhasta sodan jälkeen: miten se on saavutettu, miten sitä rakennetaan ja pidetään yllä.

Rauha on kertomus myös Suomesta ja Ruotsista ja maiden välisestä suhteesta.

Tekijät
  • Thella Johnson
    © Kajsa Göransson

Thella Johnson (s. 1979) on useaan kertaan palkittu toimittaja ja kirjailija. Hän on tunnettu myös muusikkona.

Tukholmalaisen Johnsonin isä on ruotsalainen, mutta äiti suomalainen. Siksi hänellä on vahva kytkös Suomeen ja suomen kieleen. Hän myös työskenteli Suomessa kirjeenvaihtajana vuosina 2014–2017.

Rauha on Johnsonin esikoisromaani. Hän on julkaissut yhdessä Ola Wongin ja Jörgen Huitfeldtin kanssa palkitun tietokirjan Sjukt billigt (”Sairaan halpaa”) vuonna 2008.

Suomentaja
Jaana Nikula
Kirjailija
Thella Johnson
Kannen suunnittelija
Sara R. Acedo
Lisätiedot
Kustantaja
Johnny Kniga
ISBN
9789523620414
Julkaisuvuosi
2024
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
428 s.
Paino
0 g
Luokka
Pohjois-Eurooppa, Skandinavia, Ruotsi, Kaunokirjallisuus: yleinen, Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus, Pohjois-Eurooppa, Skandinavia, Suomi, Kaunokirjallisuus: erityispiirteet, Käännetty kaunokirjallisuus
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Alkuperäisteos
Fred
Rauha
Rauha
28,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.