Siirry tuotetietoihin
1 / 1
Niina Kaakkurivaara, Tobi Malmström

Pientä ja lämpöistä

Neulekirja myssyistä ja käsineistä
25,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

”Pientä ja lämpöistä” -kirja syventyy lämmittävien asusteiden maailmaan. Kirjassa on selkeät neuleohjeet noin kahteenkymmeneen erilaiseen myssyyn ja sama määrä erilaisia lapasten ja käsineiden ohjeita. Malleista löytyy helppoja malleja vasta-alkajille sekä haastavampia ohjeita edistyneille neulojille.

Malleissa on käytetty monipuolisesti erilaisia neuletekniikoita; pintaneuleita, palmikoita ja kirjoneuleita. Kirjassa riittää neulottavaa useammaksi talveksi!

Niina Kaakkurivaara
Olen valmistunut Kuopion Käsi- ja Taideteollisuusakatemiasta tekstiilisuunnittelijaksi 1998 pääaineena kankaankudonta ja sivuaineena neuleet. Pari vuotta suunnittelin ja valmistin kudottuja sisutustekstiilejä omassa yrityksessä mutta viimeiset 18 vuotta olen toiminut Tekstiiliteollisuus Oy:ssä suunnittelijana ja kaikenlaisissa muissa tehtävissä päätyen lopulta uudelleen yrittäjäksi. Olen hurahtanut neuleisiin ja neulomiseen aivan täysin työni myötä ja päivätyön lisäksi suunnittelen vapaa-ajalla neuleita omalle teetee- tuotemerkille, käsityölehdille ja nyt ensimmäistä kertaa omaa neulekirjaa varten.

Tekijät
Niina Kaakkurivaara, Tobi Malmström

Kirjailija
Niina Kaakkurivaara
Valokuvaaja
Tobi Malmström
Lisätiedot
Kustantaja
Readme.fi
ISBN
9789523731936
Julkaisuvuosi
2021
Sidosasu
Kovakantinen
Mitat
219 mm × 276 mm × 33 mm
Paino
1428 g
Luokka
Neulonta ja virkkaus, Neulonta
Kirjastoluokka
65.43 - Neulonta
Avainsanat
käsityöt • neulonta • myssyt • päähineet • lapaset • käsineet • neuletyöt
Pientä ja lämpöistä
Niina Kaakkurivaara, Tobi Malmström
Pientä ja lämpöistä
25,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.