Siirry tuotetietoihin
1 / 2

Särö pimeydessä

Penny Louise © Jean-François Bérubé
26,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Petoksia, kaunoja ja haudattuja salaisuuksia

Louise Pennyn Three Pines -sarjan yhdeksäs osa Särö pimeydessä kutsuu lukijan selvittämään salaperäisen julkisuuden henkilön katoamista

Joulu on saapumassa Québeciin lumituiskuineen, jouluvaloineen ja ystävien seurassa takkatulen ääressä vietettävine iltoineen. Armand Gamachella on kuitenkin syytä vakavuuteen keskellä iloista juhlakautta. Suurin osa hänen alaisistaan on lähtenyt murharyhmästä, hänen oikea kätensä Jean Guy Beauvoir ei ole puhunut hänelle kuukausiin, ja pahantahtoiset voimat nousevat häntä vastaan poliisiorganisaation sisällä.

Kun Gamache saa avunpyynnön ystävältään Myrna Landersilta, hän on kiitollinen päästessään pois kaupungin hälinästä. Perillä Three Pinesissa Myrna kertoo ystävättärestään, jonka oli tarkoitus saapua kylään joulunviettoon. Ystävä on kuitenkin kadonnut jäljettömiin. Käy ilmi hänen olleen aikoinaan maailmankuulu mutta sittemmin unohduksiin vaipunut kuuluisuus, jonka nimen nyt vain runoilija Ruth Zardo tunnistaa.

Etsinnän edetessä Gamache päätyy entistä syvemmälle Three Pinesin mysteereihin. Vaarat nostavat päätään jokaisen kulman takana, ja Gamachen täytyy selvittää, onko kylä ollenkaan niin turvallinen kuin hän on luullut.

Tekijät
  • Penny Louise © Jean-François Bérubé
    © Jean-François Bérubé

Kirjailija
Louise Penny
Kannen suunnittelija
Perttu Lämsä
Suomentaja
Timo Korppi
Lisätiedot
Kustantaja
Bazar
ISBN
9789523760288
Julkaisuvuosi
2023
Sidosasu
Kirja
Sivumäärä
624 s.
Mitat
142 mm × 216 mm × 50 mm
Paino
672 g
Luokka
Pohjois-Amerikka (USA ja Kanada), Kanada, 2000-luku, n. 2000–2100, 2000-luvun alkupuolisko, n. 2000–2050, Kaunokirjallisuus, Dekkarit, Kaunokirjallisuus: erityispiirteet, Käännetty kaunokirjallisuus
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
katoaminen • ystävät • rikostutkijat • kylät • Quebec • Kanada
Sarja
Three Pines, osa 9
Alkuperäisteos
How the Light Gets In
Särö pimeydessä
Särö pimeydessä
26,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.