Siirry tuotetietoihin
1 / 1
Kati Jukarainen, Maria Kesänen, Hanna Sumari, Kirsikka Simberg

Keittiöpuutarha

Siemenestä lautaselle
27,90 €

Perunoita omasta maasta, piiras oman pensaan marjoista tai oman sadon syyssalaatti – kuinka ihania ajatuksia ja miten maukkaita lopputuloksia!

Kaikenlainen oman ruuan kasvattaminen on noussut uuteen arvoon, kun halutaan puhtaita, tuoreita vihanneksia ja raikkaita makuja. Enää tieto keittiöpuutarhan perustamisesta ei kuitenkaan kulje sukupolvelta toiselle, vaan tarvitaan neuvoja siihen, kuinka sato päätyy puutarhasta lautaselle.

Kasvitarhoja ja perunamaita halutaan perustaa kukkalaatikoihin, parvekkeille, terasseille, pikkupihoille ja suurille tonteille. Kirjan avulla harrastaja oppii valitsemaan oikeat kasvit ja määrät itselleen. Kasvien valintakriteeri voi olla ennestään tutut lempikasvikset, mutta kirjan avulla voi myös tutustua kokonaan uusiin vihanneksiin. Kirjan herkulliset reseptit, auttavat hyödyntämään satoa monella tavalla.

Tekijät
Kati Jukarainen, Maria Kesänen, Hanna Sumari, Kirsikka Simberg

Kirjailija
Kati Jukarainen
Kirjailija
Maria Kesänen
Kirjailija
Hanna Sumari
Valokuvaaja
Kirsikka Simberg
Valokuvaaja
Maria Kesänen
Valokuvaaja
Kati Jukarainen
Lisätiedot
Kustantaja
Readme.fi
ISBN
9789523211988
Julkaisuvuosi
2016
Sidosasu
Kovakantinen
Mitat
218 mm × 285 mm × 35 mm
Paino
1314 g
Luokka
Puutarhanhoito: kasvi- ja viljelyoppaat, Puutarhanhoito: hedelmät ja kasvikset
Kirjastoluokka
67.3 - Maanviljely. Puutarhanhoito. Hyötykasvit
Avainsanat
keittiöpuutarhat • kasvimaat • kasvihuoneet • vihannekset • marjat • hedelmät • puutarhaviljely • viljely • sadonkorjuu • ruokaohjeet
Keittiöpuutarha
Kati Jukarainen, Maria Kesänen, Hanna Sumari, Kirsikka Simberg
Keittiöpuutarha
27,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.