Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Juuso Walden

Urheilumies ja viimeinen patruuna
Kalle Virtapohja
27,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Viimeiseksi patruunaksi kutsuttu vuorineuvos Juuso Walden (1907-1972) johti Yhtyneet Paperitehtaat Osakeyhtiötä kolmen vuosikymmenen ajan. Hänestä tuli Suomen kaikkien aikojen merkittävin urheilumesenaatti, jonka perintö elää tehdaspaikkakuntien urheiluseurojen toiminnassa tänäkin päivänä.
”Vanha isä” muistetaan, ja häneen liitetyt tarinat ja kaskut saavat meidät edelleen hyvälle tuulelle.

Juuso Walden perusti Valkeakosken Hakan ja jalkapallon Suomen cupin. Hän kuului Helsingin olympiakisojen finanssitoimikuntaan ja johti Suomen Palloliittoa vuosikymmenen. Hänen johdollaan saatiin aikaan historiallinen neuvottelutulos, jonka perusteella Työväen
Urheiluliiton seurat liittyivät uusina seuroina Suomen Palloliittoon.

Juuson aikaan Yhtyneet tunnettiin työnantajana, joka huolehti työntekijöidensä hyvinvoinnista. Tehdasurheilusta tuli Yhtyneiden Paperitehtaiden tavaramerkki. Yhtiö rakennutti puolisensataa urheilun suorituspaikkaa, ja yhtiötä lähellä oleville urheiluseuroille annettiin muutenkin merkittävää tukea. Yhtyneiden urheiluohjelma aloitettiin jo
vuonna 1935 Juuso Waldenin isän kenraali Waldenin aikana, ja sitä jatkettiin niin kauan kuin Juuso oli yhtiön toimitusjohtajana eli vuoteen 1969 asti.

Isänmaallisen Juuso Waldenin sydämessä oli kaksi suurta asiaa, urheilu ja Englanti. Ne yhdistyivät ainutlaatuisella tavalla Reed-otteluissa, joita Yhtyneet kävi vuosina 1947-1962. Tässä kirjassa
kerrotaan ensimmäisen kerran muun muassa näiden maaotteluihin rinnastettavien Reed-otteluiden tarina.

Filosofian tohtori Kalle Virtapohja (s. 1962) on tietokirjailija, joka on kirjoittanut useita kirjoja urheiluhistoriasta ja urheilun suurmiehistä.
Suomen Urheiluhistoriallisen seuran varapuheenjohtajana, kokeneena urheilujournalistina ja mediahistorioitsijana Virtapohja tuntee suomalaisen urheilun taustat.

Tekijät
  • Kalle Virtapohja

Kirjailija
Kalle Virtapohja
Lisätiedot
Kustantaja
Readme.fi
ISBN
9789523732964
Julkaisuvuosi
2021
Sidosasu
Kovakantinen
Mitat
157 mm × 216 mm × 36 mm
Paino
932 g
Luokka
Elämäkerrat: yleinen, Elämäkerrat: liike-elämä ja teollisuus, Urheilu: yleinen, Urheilun historia
Kirjastoluokka
99.1 - Elämäkerrat. Muistelmat
Avainsanat
vuorineuvokset • yritysjohtajat • mesenaatit • paperiteollisuus • metsäteollisuus • yrityskulttuuri • henkilöstöpolitiikka • liikuntakulttuuri • liikuntapolitiikka • kilpaurheilu • huippu-urheilu • urheilukilpailut • urheilijat • huippu-urheilijat • urheilu- ja liikuntaseurat • lajiliitot • jalkapallo • liikuntapaikat • urheiluhistoria • historia • Valkeakoski • Myllykoski (Kouvola) • Jämsänkoski • Suomi
Juuso Walden
Juuso Walden
27,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.