Siirry tuotetietoihin
1 / 1

He selvisivät sodasta

Jenni Kirves © Otto Virtanen
30,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Sankaruutta oli se, että kaikkien rintaman kauhujen jälkeen ihmiset yhä jaksoivat uskoa rakkauteen.

Vallalla on käsitys sodasta palanneista miehistä traumatisoituneita ja väkivaltaisina vanhempina. Suurin osa veteraaneista oli kuitenkin riittävän hyviä isiä ja kelpo ihmisiä. Miten tämä oli mahdollista kaiken sen jälkeen, mitä he olivat kokeneet?

Jenni Kirveen oivaltava teos kertoo sodan kauheudesta mutta myös sen keskeltä löytyvästä hyvyydestä, sodan jälkeisistä painajaisista mutta myös toivosta, läheisyydestä ja toipumisesta. Sota jätti kaikkiin sen kokeneisiin jälkensä, mutta yllättävää kyllä jälleenrakennusajan Suomessa osattiin käsitellä sotilaiden traumaa oikeilla tavoilla.

Tekijät
  • Jenni Kirves © Otto Virtanen
    © Otto Virtanen

Jenni Kirves on väitöskirjatutkija, joka on tutkinut sotaa ja suomalaisten sotakokemuksia koko aikuisikänsä. Kirves on kirjoittanut muun muassa rakastetun elämäkerran Aino Sibeliuksesta ja ollut mukana toimittajana tai kirjoittajana useissa erityisesti uuden sotahistorian alaan kuuluvissa teoksissa.

Kirjailija
Jenni Kirves
Kannen suunnittelija
Ville Laihonen
Lisätiedot
Kustantaja
WSOY
ISBN
9789510398319
Julkaisuvuosi
2024
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
288 s.
Mitat
157 mm × 231 mm × 24 mm
Paino
438 g
Luokka
Pohjois-Eurooppa, Skandinavia, Suomi, Toisen maailmansodan aika (n. 1939–1945), Talvisodan (1939-1940) ja jatkosodan aika (1941-1944), Tositarinat, Tositapahtumiin perustuvat sota- ja taistelutarinat, Historia ja arkeologia, Historia
Kirjastoluokka
92.73 - V. 1939-1945
He selvisivät sodasta
He selvisivät sodasta
30,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.