Siirry tuotetietoihin
1 / 1
Heli Plattonen, Martin Bonke

Suuri puutarhakirja

27,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Puutarhan helppohoitoisuus on lähes kaikkien, usein jopa intohimoisten puutarhaharrastajien, toiveena. Tässä kirjassa etsitäänkin keinoja helpottaa
puutarhanhoitoa, tuottaen kuitenkin runsasta ja terveellistä luonnonmukaista satoa sekä myös silmänruokaa.

Helpossa puutarhassa hyödynnetään kasvien oikeaa sijoittelua, maanpeitekasveja, katteita, tehdään monivuotisia sekakasvustoja ja harjoitetaan pysyvää penkkiviljelyä.

Toinen kirjan painopiste on puutarhan muokkaaminen monimuotoisemmaksi eli paremmaksi elinympäristöksi laajalle eliökirjolle niin maan päällä kuin sen allakin.
Monimuotoisessa puutarhassa myös kasvit viihtyvät ja voivat hyvin. Lisäksi se sitoo runsaasti hiiltä. Myös suurikokoisempien eläinten houkuttelemiseen puutarhaan ja monimuotoisuutta lisäävien niittyjen sekä ketojen perustamiseen etsitään keinoja. Näin pystyt ehkäisemään sekä luontokatoa että ilmastonmuutosta omalta osaltasi.

Maanparannusta käsitellään tässä kirjassa laajasti, sillä se on ratkaisevan olennaista sekä helppohoitoisuuden, kasvien hyvinvoinnin, että monimuotoisuuden kannalta. Maan rakenteen tärkeyttä ja myös sen sisältämää elämää tarkastellaan, sillä maa on hyvää ja viljavaa vain, jos sen maaperäeliöt ja sienijuuret voivat hyvin.
Näiden olosuhteita parantavat erityisesti maahan lisättävät eloperäiset ainekset. Tämän takia kompostointikin käsitellään perusteellisesti.

Kasvien tarvitsemia hoitotoimenpiteitä, kuten kastelu, lannoitus, leikkaus, rikkakasvi- ja tuholaistorjunta sekä suojaaminen, käydään läpi. Myös kasvien lisäämiseen ja ostamiseen sekä istuttamiseen perehdytään. Uusia vihannes- ja perennamaitakin opetellaan perustamaan helpolla tavalla.

Loppupuolella esitellään eri puutarhakasviryhmiin kuuluvia lajeja, yksivuotiset ja monivuotiset kukat ja yrtit, köynnökset, pensaat ja puut. Mukaan on otettu vain helppohoitoisia ja kestäviä lajeja.

Kirja sopii vasta puutarhanhoitoa aloittelevillekin, mutta myös kokeneet harrastajat löytävät sivuilta varmasti uutta asiaa.

Heli Plattonen on koulutukseltaan sekä biologi (kasvitiede) että puutarhuri.

Tekijät
Heli Plattonen, Martin Bonke

Kirjailija
Heli Plattonen
Valokuvaaja
Heli Plattonen
Kuvittaja
Martin Bonke
Lisätiedot
Kustantaja
Readme.fi
ISBN
9789523737266
Julkaisuvuosi
2024
Sidosasu
Kovakantinen
Mitat
179 mm × 247 mm × 37 mm
Paino
1332 g
Luokka
Elämäntapa, harrastukset ja vapaa-aika, Puutarhanhoito
Kirjastoluokka
67.3 - Maanviljely. Puutarhanhoito. Hyötykasvit
Avainsanat
puutarhanhoito • puutarhaviljely • puutarhakasvit • maaperä • kompostointi • luonnonmukainen viljely • kasvinviljely • vihannesviljely • hyötykasvit • koristekasvit
Suuri puutarhakirja
Heli Plattonen, Martin Bonke
Suuri puutarhakirja
27,90 €

Customer Reviews

Based on 1 review
100%
(1)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
M
Milla
Suuri Puutarhakirja

Tämä uusi puutarharaamatuksikin tituleerattu kirja on jokaisen puutarhaihmisen must hankinta. Paljon uutta tietoa myös kokeneelle puutarhurille.

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.