#kirja testaa

Kakkujen taikaa

22.5.2016

Kinuskikissa on ollut minulle aina tuttu. Kinuskikissa, eli Sini Visa perusti bloginsa vuonna 2007 ja samoihin aikoihin aloin itsekin innostua leipomisesta. Kinuskikissan ohjeiden perusteella olen harjoitellut sokerikukkien ja kakun kuorrutuksen tekemistä ja saanut inspiraatiota piparkakkutaloihin. Siksi olinkin niin innoissani, kun Visalta tuli uusi, Kinuskikissa taikoo -kirja toukokuun alussa.

Sain tehtäväkseni kokeilla kirjaa. Aluksi vain selailin sitä herkullisuudesta huokaillen ja vesi kielellä. Mitä leipoisin? Minkä näistä ihanista klassikoista olisi se kaikista ihanin? Ja mihin ihmeeseen edes tarvitsisin kakkua? Onneksi perhetuttuni olivat juuri saaneet lapsen ja ristiäiset olivat tulossa. Laitoin hätäisen tekstarin: ”Voisinko mitenkään tuoda kakkua juhliin?” Vastaus oli yksinkertainen ja innostunut: ”Kakkua! Kivaa! Tuo vaan!”

kirjafi_IMG_1584

Ja sitten oli vaikeimman osion vuoro: valitseminen. Olisiko Ranskanpastilli-kakku paras, vaiko ehkä sittenkin Cookie Dough -kakku? Halusin haastetta, jotain, mitä en ole usein tehnyt. Kirjan reseptit on merkitty yhdestä kolmeen tassulla vaikeutensa mukaan. Marianne-kakku oli kahden tassun tasoinen. Se näytti herkulliselta: punavalkoraidallinen, karkin muotoinen kakku, jonka sisällä vuorotteli suklainen kakku ja piparminttuinen täyte.

Päädyin siis siihen (Ranskanpastilli-kakku olikin heti seuraavana). Täytekakussa kosteus ja kuohkeus ovat kaiken A ja O, mutta lisää haastetta teki sokerimassakuorrutus. Olin tehnyt sellaisen vain kerran aikaisemmin. Onneksi kirjassa oli myös ohjeet kyseisen kakun kuorrutuksen tekoon vaihe vaiheelta.

kirjafi_kinuskikissa1

Kuten päätellä voi, Marianne-kakun pääelementtinä ovat Mariannekarkit. Fazer on tuonut markkinoille rakastettuja karkkeja myös rouheena juuri leipomista ajatellen. Muun muassa tämä rouhe oli ostoslistalla kun kävelin kauppaan. Arvaatteko, mitä keskisuuresta, hyvällä sijainnilla olevasta kaupasta ei löytynyt? Aivan. Mariannerouhetta. Pyörittyäni epätoivoisesti hetken, ostin tavallisia, paperiin käärittyjä Marianneja. Toinen mystinen raaka-aine oli vaniljakreemijauhe. Minulla ei ole edelleenkään mitään hajua, mitä se oikeasti on. Tarvitsin sitä vain puoli desiä, mutta sitä myytiin ainoastaan puolen kilon pakkauksissa.

Aloitin leipomisen. Laskeskelin, että aikaa menisi kolme tai neljä tuntia, jos kuorrutuksen teon jättäisi seuraavaan aamuun (ristiäiset olivat seuraavana päivänä). Kissani oli nukkumassa, joten saisin olla rauhassa. Mainitsinko jo, että keittiöni on kahden neliön kokoinen? Käytössäni oli kaksi kulhoa ja hyvin vähän pöytätilaa. Ja siiviläkin oli rikki. Käytin siis teesihtiä (tilavuus vajaa desi). Siinä on hyvä haaste Kinuskikissallekin.

kirjafi_kinuskikissa2

Kakun ollessa uunissa (vain 8 minuuttia!) hakkasin kaulimella Mariannet. Kissani heräsi. Tisaksin ja valmistin täytteen sillä aikaa kun kakku jäähtyi. Täytteestä tuli kuohkea, kermainen ja mariannekarkkinen. Herkullinen. Kakun kokoaminen oli haastavaa. Ajatuksena oli leikata pohja kolmeen osaan, joista kolmas olisi hieman kapeampi kuin kaksi edellistä. Leikkasin kakun tietenkin niin, että yksi oli vähän levempi kuin kaksi muuta palaa.

Tahmein sormin leikkasin kakkupohjaa yhä pienemmäksi ja pienemmäksi, jotta se mahtuisi alustalleen. Lopulta minulla oli ylijäänyttä pohjaa niin paljon, että pystyin tehdä myös kaksi minikokoista kakkua. Kootut kakut olivat yön yli jääkaappiin sullottuna ja seuraavana aamuna aloitin kuorrutteen teon.

kirjafi_kinuskikissa3

Marianne-karkit sai murskattua kaulimella, kissa tosin ei ollut siitä innostunut.

Minun oli todella vaikea arvioida kokoa, joten vaikka ohjeissa sanottiin selkeästi valkoisen sokerimassan määrä (500 g) ja haluttu paksuus (3-4 mm) kaulitsin sitä kuitenkin enemmän. Ettei vain jäisi liian pieneksi. Päälle piti leikata punaisesta sokerimassasta raidat ja kaulita ne kiinni. Tässä vaiheessa valkoinen pohja oli hälyttävän ohut. Vaikein vaihe oli nostaa päällinen kakun päälle. Esimerkkikuvassa raidat ovat vinossa, mutta panikoin niin paljon massan repeämistä, että pudotin sen vain suoraan kakun päälle, eikä sitä sitten pystynyt enää siirtää. Päällinen repeili sieltä täältä ja täyte kovettui nopeasti, eikä ”käärepaperin” ylijäämästä ollutkaan niin helppoa tehdä pienet viuhkamaiset päät kakun päätyihin.

kirjafi_kinuskikissa4

Huomaa tarkkaavainen yleisö, joka halusi kovasti osallistua kakun kokoamiseen.

Vaikka kakku ei pefektionistille (minulle) ollut täydellinen, se teki hyvin tehtävänsä. Se oli makea, täydellisen kuohkea ja erottui kahvipöydästä. Aikaa meni kuorrutteen teko mukaan lukien liki kahdeksan tuntia. Oli se kyllä sen arvoista. Kakkujen tekoon jää kyllä koukkuun. Onneksi juhlakausi ja kesä on alkamassa, joten kakuille tulee tarvetta!

kirjafi_kinuskikissa5

Helmi Turunen