Haastattelu

Jonas Hassen Khemiri Helsinki Litissä

16.5.2016

Helsinki Lit järjestettiin nyt toista kertaa. Kyseessä on kirjafestarit, jossa kirjailijat haaastattelevat toisiaan ja jonne kuka tahansa voi ostaa liput. Paikalla on niin Suomen kuin muun Euroopankin kirjallista kermaa. Pääsin tänä vuonna ensimmäistä kertaa festareille.

On perjantai 13. päivä. Seison Kulturkontakt Nordin aulassa ja odotan, että hän saapuu. Ihan kohta alkaa pressitilaisuus, jonka jälkeen saan haastatella häntä. Illalla olen menossa Savoy-teatteriin, jossa Helsinki Lit järjestetään. On pakko myöntää, että minua vähän jännittää. Ensimmäinen ajatukseni, kun hän astuu sisään aulaan kustantajansa saattelemana, on että jestas, kun on pitkä mies!

kirjafi_IMG_1747

Miehellä on kauniit, ystävälliset kasvot. Olkapäille ylettyvissä lainehtivissa tummissa hiuksissa näkyy hieman harmaata. ”I think I’m allergic to Finland”, on ensimmäiset sanat, jotka kuulen hänen sanovan. Kustantaja ryhtyy heti pohtimaan, että olisiko kyseessä siitepöly tai kenties katupöly. Ei ole satanut vähään aikaan.

Hänen nimensä on Jonas Hassen Khemiri. Ruotsalainen kirjailija, joka voitti vuoden 2015 Augustpriset-palkinnon, eli ”Ruotsin Finlandian” Kaikki se mitä en muista -kirjallaan. Kyseinen kirja on nostanut Khemirin myös muun maailman tietoisuuteen. Haastattelun alkaessa minua jännittää tavallista enemmän.

Kaikki se mitä en muista on kertomus Samuelista, joka on kuollut auto-onnettomuudessa. Nimettömäksi jäävä kirjailija kiertää haastattelemassa hänen ystäviään saadakseen selvää Samuelin elämästä. Lyhyin kommentein kaikki vuodattavat saman tarinan omasta näkökulmastaan. Moniäänisen kerronnan keskiössä on paljas ihminen, vasta sitten hänen ulkonäkönsä, ammattinsa, etninen taustansa tai sukupuolensa.

Miksi päätit käsitellä muistamisen teemaa?
Ajattelin paljon sitä, mitä meistä jää jälkeen. Mitä olemassaolomme on tarkoittanut ja mitä ihmiset muistavat meistä sitten kun olemme poissa. Juttelin ystävieni kanssa paljon siitä, mitä he muistavat esimerkiksi joistain juhlista. Jokainen muisti eri asioita. Minusta tuntuu välillä, että oma muistini ei ole niin hyvä ja siksi koin tärkeäksi kirjoittaa muistamisesta ja miten eri tavalla ihmiset muistavat asioita. Kirjassa henkilöt muistavat asioita, joita heidän on helppo muistaa, asioita, jotka eivät satu. Tavallaan he siis valehtelevat, tai ainakin muuntelevat totuutta.

Millainen ja kuinka luotettava kuva voi syntyä ihmisestä, jota kuvaillaan muiden silmin?
100% todellinen. Koska kaikki kertojat valehtelevat, lopputulos on täysin totta.

Ylen kameran jalusta joutui koetukselle

Ylen kameran jalusta joutui koetukselle

Mosaiikkimainen romaani ei ole kaikkein tavallisimmasta päästä. Millaista sen kirjoittaminen oli?
Se oli äärimmäisen hauskaa. Minusta tuntuu, että ne tekstit, joista olen eniten ylpeä, ovat syntyneet silloin, kun minulla on ollut hauskaa niitä kirjoittaessa.

Miltä kirjan saama vastaanotto on tuntunut?
Hämmästyttävältä. En kirjoittanut tätä ajatellen, että tästä tulee suuren yleisön kirja. Aiempien kirjojeni kohdalla ihmisrt ovat lähestyneet minua kysellen tyyliin miksi se ja se hahmo tekee sitä ja sitä sivulla 130. Tämän kirjan kohdalla ihmiset kertovat minulle omista menetyksistään. ”Minun aviomieheni kuoli” tai ”minun poikani teki itsemurhan”. En ajatellut, että kirja koskettaisi ihmisiä sillä tavalla.

Ehkä se johtuu siitä, että lukijalla on niin vahva rooli kirjan päähenkilön luomisessa? Lukijan tehtävänä on nähdä totuus kaikkien valheiden keskeltä ja siksi se koskettaa heitä niin paljon?
Olet aivan oikeassa, niin se varmaankin on.

Savoy-teatterin edessä

Savoy-teatterin edessä

Kerro omin sanoin kolme asiaa, josta haluaisit ihmisten muistavan sinut.
Lihaksikas, mahtava ja älykäs. Ne nyt on vaan toiveita. Ei ihmiset niistä minua tule muistamaan. En ole ollenkaan lihaksikas, päin vastoin. Mistä ihmiset todella tulevat muistamaan minut… Varmaankin pitkänä, itsepäisenä ja huumorintajuisena. Olen ihminen, joka löytää huumoria masennuksen ja paniikkikohtauksienkin keskeltä. Se on mielestäni erittäin tärkeää selviytymisen kannalta. Jos ei löydä huumoria, on mennyttä. Huumori on todella lähellä tragediaa ja sitä yritän tuoda esiin kirjoissanikin.

Itsepäisyyteni taas lähentelee tyhmyyttä. Saatan käyttää kaksi kuukautta johonkin tyhmään vain siksi, että olen vakuuttunut siitä, että se tulee toimimaan. Itsepäisyys on tärkeää kirjailijalle, sillä sen avulla jaksan kirjoittaa. Nuorempana ajattelin, että hyvä kirjailija jaksaa aina kirjoittaa, koska hän osaa ja hänellä on hauskaa. Nyt tiedän, ettei se ole totta, vaan tärkeintä on jatkaa kirjoittamista vaikka ei yhtään huvittaisi.

Kirjassa käsitellään siis nimenkin perusteella muistamisen teemaan. Itse sanot, että kirja kertoo rakkaudesta ja taloudesta. Löysin kuitenkin myös nimeämisen ja yhteiskunnan muutoksen teemat. Voisitko kertoa lisää näistä?
Nimeämisen teema on mielenkiintoinen. Kirjassa on hahmoja, kuten Pantteri ja Vandad, jotka molemmat pyrkivät muuttamaan itseään ja ihmisten ennakko-oletuksia muuttamalla nimiään. Uskon, että kaikilla on oma, salainen nimensä. Niin kuin kaksi nimeä, toinen, virallinen nimi ja se nimi, joka haluaisit olla. Mutta voiko nimeään paeta? Veljilläni ja minulla on erikoiset nimet ja niin kuin Samuelin isä, olen miettinyt, millaista elämäni olisi ollut, jos meillä olisi ollut ruotsalaisemmat nimet.

Maahanmuuttoteema ei kirjassa ole se ensisijainen, mutta se löytyy sieltä taustalta. On ehkä vähän naiivia ajatella, että pitäisi kirjoittaa aina samanlaisista henkilöistä, kun yhteiskunta on kuitenkin muuttunut. En kuitenkaan halunnut ottaa sitä liian vahvaksi teemaksi, halusin vain kirjoittaa sellaisista ihmisistä, joita näen ympärilläni. Se on realistista.

Riikka Pulkkinen haastattelemassa Johan Hassen Khemiriä Helsinki Litissä

Riikka Pulkkinen haastattelemassa Jonas Hassen Khemiriä Helsinki Litissä

 Mitkä ovat kolme suosikkikirjaasi, voitko kertoa ne?
En. Se on vähän kuin olisi sata lasta ja pyytäisit minua nimeämään niistä kolme suosikkiani. Joka tunnelmalle ja mielialalle on omansa. Tosin viime vuonna ilmestyneistä kirjoista Svetlana Aleksijevitšin Tšernobylista nousee rukous on erityisen hyvä.


Haastattelu päättyy. Lähden myöhäiselle lounaalle ja aion kirjoittaa haastattelun auki vielä ennen kuin Helsinki Lit alkaa. Kuten tapanani on, olen äänittänyt haastattelun. Kysymykset olen tietenkin kirjoittanut etukäteen. Kun etsin äänitettä, sydämeni putoaa vatsan läpi. Se on poissa! Äänitettä ei enää ole! Taisin poistaa sen vahingossa. Hetken mietin kuumeisesti mitä tehdä. Juoksenko takaisin ja pyydän uutta yritystä? Annanko vain olla kokonaan?

Päätän kuitenkin kirjoittaa ylös kaiken sen, minkä muistan. Tiedän, että paljon jäi pois. Mutta kaikki se, mitä en muista, jää sitten lukijan pääteltäväksi. Ja Khemirin sanoin, muistamme asioita, jotka haluamme muistaa ja tapaaminen arvostetun ja taitavan kirjailijan kanssa on asia, jota en todellakaan  halua unohtaa.

Kirjakauppa Nide oli myymässä kirjoja tapahtumassa

Kirjakauppa Nide oli myymässä kirjoja tapahtumassa

Helmi Turunen

Kaikki se mitä en muista on jännitysromaanin keinoja käyttävä kertomus Samuel-nimisen nuoresta miehestä. Samuel on kuollut auto-onnettomuudessa, ja nimettömäksi jäävä kirjailija kiertää haastattelemassa hänen ystäviään saadakseen selvää Samuelin elämästä.

Lyhyin kommentein kaikki vuodattavat saman tarinan omasta näkökulmastaan. Moniäänisen kerronnan keskiössä on paljas ihminen, vasta sitten hänen ulkonäkönsä, ammattinsa, etninen taustansa tai sukupuolensa.